Avainsanat
Lapset osaavat antaa palautteen suoraan. Vaatteissa se näkyy esimerkiksi siinä, päätyykö vaate ylipäätään vapaaehtoisesti käyttöön. Hupparin kaavasta muokkaamani tunika, siis tunikahuppari, sai parhaan mahdollisen palautteen: se haluttiin päälle jo ennen kuin ehdin nappailla siitä kunnon kuvia blogiin (siispä kännykkäräpsyillä mennään).
Lasta miellytti erityisesti hupun vuoressa käyttämäni cheerleader-kangas.Kaveriksi tunika sai collegehousut samasta Noshin joustocollegesta.
Tunikahupparin pohjana käytin Noshin ilmaista hupparin kaavaa, jota muokkasin tarkoitukseen sopivaksi (kaventamalla, pidentämällä ja ompelemalla erilaisen taskun). Myös housujen kaava on Noshin.