Kerroin jo aikoja sitten hankkineeni vanhat Domus-tuolit ja siitä saakka nämä klassikot ovat odottaneet aikaansa puutalon kellarissa. Niille ei ole ollut sopivaa paikkaa eikä käyttöä kotonamme ja kävipä mielessä jo niiden myyntikin.
Nykyinen kotimme on osoittautunut hauskaksi, mutta haastavaksi sisustaa. Laajennettuamme asuntoa ottamalla kylmän vinttitilan asumiskäyttöön on asunto kasvanut. Samalla asukkaiden muuttuessa pariskunnasta kolmihenkiseksi perheeksi ja lapsen kasvaessa vauvasta taaperoksi ovat tarpeet asunnolle muuttuneet jatkuvasti. Tilanteen eläessä ja kalusteiden vaeltaessa huoneesta toiseen on sisustus ollut kokoajan kesken. Ja siksi sisustuspostausten tekeminen on tuntunut vaikealta. Mutta nyt kolmen vuoden asumisen jälkeen luulen, että vihdoinkin sisustuksen palaset loksahtelevat pikku hiljaa paikoilleen!
Keittiön pöytämme siirtyessä olohuoneeseen (olohuoneesta juttua ehkäpä sitten kun saamme sen sisustuksen valmiiksi) löytyi Domuksille lopulta paikka keittiöstä. Niiden kaveriksi löytyi juuri sopiva pyöreä vanha ruokapöytä Facebookin alueellisesta kierrätysryhmästä.
Päädyimme laittamaan sekä tuolit että pöydän ammattilaisen kunnostettavaksi. Tuolien selkänojan ja istuimen väliset rikkinäiset vaneriosat piti vaihtaa uusiin ja uudet luonnollisestikin tehdä. Tämä vaatii muotit ja muutakin ammattitaitoa, jota minulla ei ole – siispä onni on, että löysimme sopivan ammattilaisen tuolien kunnostamiseen. Lopputulokseen olemme täydellisen tyytyväisiä!
Mitoitukseltaan pöytäryhmä on juuri sopiva meille ja en tiedä miten voisin ylistää Domusten istumismukavuutta – se on vaan vertaansa vailla. Tätäkin juttua kirjoitan juuri kuvassa näkyvän pöydän äärellä Domus-tuolilla. Ai että tämä klassikko on mukava takamuksen alla!
Sekä pöytä että tuolit ovat vanhoja ja kunnostuksesta huolimatta niissä näkyy juuri sopivasti niiden ikä. Kalusteissa on pieniä kulumia; sitä elettyä elämää ja tarinoita. Ihan niin kuin vanhassa puutalossa kuuluukin olla.